Yhteistyökumppanimme

Kulta-kumppanit

Amadeus on maailman johtava matkailun teknologiayritys, jonka tehtävä on yhdistää matkailupalveluiden tuottajat sekä käyttäjät. Käytännössä jokainen suomalainen matkustaja käyttää Amadeuksen palveluita jossain matkansa vaiheessa.

Suomi on viimeisten vuosikymmenien aikana toiminut useasti suunnannäyttäjänä uuden matkailuteknologian suhteen. Maantieteellisen sijaintimme ja innovatiivisten matkailutuottajien lisäksi Suomen voimavaroina ovat teknologinen ymmärrys sekä kyvykkyys tehdä töitä yhdessä ketterästi, haastavienkin päämäärien saavuttamiseksi. Monet uudet palvelut kuten sähköinen lentolippu onkin otettu ensimmäisenä käyttöön Suomessa.

Amadeus Finland on vahvasti ollut mukana auttamassa suomalaista matkailuelinkeinoa kehittämään automatiikkaa sekä prosessitehokkuutta. Teknologian sekä digitalisaation takana on kyse kuitenkin aina ihmisistä sekä kohtaamisista. Koemme etuoikeudeksemme olla toimialalla, joka on täynnä innovatiivisia, intohimoisia sekä lämpimiä matkailun ammattilaisia. Kun teknologian kehitysvauhti kasvaa, ihmiskohtaamisten merkitys nousee.


Finnair on verkostolentoyhtiö, joka tarjoaa kattavat lentoyhteydet Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian välillä kotikenttämme Helsinki-Vantaan kautta.

Meillä on myös sinivalkoinen rooli: olemme Suomen portti maailmalle ja mahdollistamme kansainväliset yhteydet niin suomalaiselle elinkeinoelämälle kuin vapaa-ajan matkustajille.

Finnair on perustettu vuonna 1923, ja olemme yksi maailman vanhimmista edelleen operoivista lentoyhtiöistä. Olemme osa oneworld-allianssia. Jotta voimme säilyttää lentoyhteyksien tuoman taloudellisen ja sosiaalisen hyvän, olemme sitoutuneet vähentämään lentämisen hiilipäästöjä. Olemme asettaneet tieteeseen perustuvan ilmastotavoitteen parantaa päästötehokkuuttamme 2033 mennessä ja tavoittelemme nettonollapäästöjä vuonna 2050.


Messukeskus. The real social media.

Missiomme on luoda kasvua kohtaamisista. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Mikään muu media ei tuo samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä yhteen vastaavalla tavalla. Missään muussa mediassa et luo vastaavanlaista inhimillistä suhdetta asiakkaasi kanssa.

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi.

Messukeskuksesta löydät alan johtavat messutapahtumat ja -brändit – kuten Matkamessut, Helsingin Kirjamessut, Habitare ja I love me, sekä tiloissamme järjestettävät Slush ja Nordic Business Forum – tilat ja asiantuntemuksen kaikkien tapahtumatoiveidesi toteuttamiseen. Kestävästi, totta kai.

Messut, kongressit ja muut tapahtumat ovat olennainen osa Helsingin, pääkaupunkiseudun ja koko yhteiskunnan taloudellista elinvoimaisuutta. Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle oli 245 miljoonaa euroa ja 3335 henkilötyövuotta vuonna 2024, ja kasvua edellisvuodesta oli peräti 31 prosenttia. Konsernimme järjesti vuonna 2024 yli 500 tapahtumaa messuista ja kansainvälisistä kongresseista yhtiökokouksiin ja juhliin, ja niissä vieraili yhteensä lähes 900 000 kävijää.

Kansainvälisten kongressien ja tapahtumien tulovaikutus Helsingille ja pääkaupunkiseudulle on suuri. Helsinki Convention Bureaun arvion mukaan yksi kongressivieras jättää tänne keskimäärin 2000 euroa.

Messukeskus isännöi vuonna 2025 seitsemää kansainvälistä kongressia, jotka tuovat Helsinkiin 24 000 kansainvälistä kongressivierasta. Kongressien tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle on noin 50 miljoonaa euroa.

Investoimme myös tulevaisuuden kasvuun. Kesällä 2025 käyttöön otettava 5000-paikkainen liikuteltava areenakatsomo tuo mahdollisuuksia uudenlaisten tapahtumien, kuten Helsinki International Horse Show, järjestämiseen Messukeskuksen suurimmissa halleissa.

Tulevaisuuden kasvua tuoviin hankkeisiin lukeutuu Solar-tapahtumatila, jonka rakentaminen alkaa keväällä 2026. Messukeskuksen viime vuosikymmenien suurimpiin investointeihin kuuluva Solar valmistuu syksyllä 2027.

Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy. Konsernin liikevaihto oli 58,4 miljoonaa euroa vuonna 2024. I messukeskus.com I @messukeskus


Tallink Silja Oy on osa Tallink Gruppia, joka on yksi Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Laivamme liikennöivät Suomesta Viroon ja Ahvenanmaan kautta Ruotsiin sekä Virosta Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Iloiseen työntekijäjoukkoomme kuuluu Suomessa noin 1000 ja koko konsernissa noin 4500 työntekijää. Kuljetimme viime vuonna noin 5,6 miljoonaa matkustajaa ja kanta-asiakkaita meillä on jo yli 3 miljoonaa!

Tallink Grupp on listattu Tallinnan ja Helsingin pörsseihin. Omistajia on kansainvälisesti yli 38 000. Tallink Gruppin pääkonttori sijaitsee Tallinnassa, Virossa, ja konsernilla on toimintaa useissa maissa – mukaan lukien Suomi, Ruotsi, Latvia ja Saksa. Meillä on myös keskeinen rooli Itämeren alueen matkailun ja logistiikan kehittämisessä. Omistamme yhteensä 13 laivaa. Seitsemän laivoistamme on matkustajaliikenteessä ja ne on kaikki rakennettu Suomessa.

Toimimme monipuolisesti myös maissa; omistamme ja operoimme neljää Tallink Hotellia, joista kolme on Tallinnassa ja yksi Latviassa, ja tarjoamme laadukasta majoitusta niin vapaa-ajan kuin liikematkustajille. Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsee omistamamme ravintola Nok Nok, joka tunnetaan autenttisista mauistaan ja korkeatasoisesta asiakaspalvelustaan, ja joka on saanut Michelin-tunnustuksen. Tallink Grupp toimii myös Burger King -ketjun franchising-yrittäjänä Baltiassa, operoiden yhteensä 21 ravintolaa Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Yhteistyö ja verkostoituminen matkailualan kanssa on meille tärkeää, ja haluamme kehittää Itämeren matkailua yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa. Tänä vuonna panostamme vahvasti laatuun, asiakaskokemukseen, kestävään kehitykseen ja laivojen teknologisten innovaatioiden kehittämiseen. Tervetuloa mukaan luomaan unohtumattomia merimatkoja ja vahvistamaan matkailualan yhteistä tulevaisuutta.

Hopea-kumppanit

Ikkunapaikka on Suomen johtava matkailuteollisuuden ammattilehti. Ikkunapaikka analysoi ja raportoi matkailualan uutisia ja ilmiöitä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Printtilehti ilmestyy kuudesti vuodessa. Verkkosivuillamme www.ikkunapaikka.fi julkaistaan alan uutisia jokaisena arkipäivänä. Suosittu ammattilaisten uutiskirjeemme kertoo viikon tärkeimmät tapahtumat toimialalta joka perjantai. Ikkunapaikkaa seuraamalla tiedät, mitä matkailussa tapahtuu.


Rantapallo on Suomen suosituin matkailumedia

Rantapallo tarjoaa sinulle helposti kaiken tiedon, mitä tarvitset unelmiesi loman suunnitteluun ja matkahaaveiden toteuttamiseen. Meidän kauttamme löydät parhaan matkan – etsit sitten valmismatkaa tai halvimpia lentoja.

Rantapallo on Suomen suurin matkailumedia, minkä lisäksi olemme tehneet käyttäjillemme Suomen parhaan äkkilähtöhaun. Vuonna 2007 perustettu sivusto yhdistää median ja hakupalvelut tavalla, joka takaa, että kaikki matkailuun liittyvä löytyy yhdestä paikasta: Rantapallosta. Oli kyseessä sitten perinteinen pakettimatka aurinkoon tai omatoimiloma kotimaassa, me kerromme parhaat vinkit.

Matkailumedia pitää huolen siitä, että suomalaismatkailijat saavat tarvitsemansa tiedon suomeksi. Matkaoppaiden lisäksi toimitus tarjoaa vinkkejä kohteen valintaan ja matkalla vastaan tuleviin käytännön asioihin. Rantapallo pitää lukijat ajan tasalla myös tärkeimmistä matkailu-uutisista.

Rantapallon äkkilähtö- ja lomamatkahaut yhdistävät kaikkien suurten Suomessa toimivien matkanjärjestäjien tarjonnan samalle listalle. Palvelujen avulla matkoja voi helposti vertailla esimerkiksi kohteen, hinnan, matkan keston, kohteen lämpötilan tai matkanjärjestäjän perusteella.

Äkkilähtöjen kautta pääset reissuun vaikka heti huomenna, kun taas lomamatkahausta voit etsiä sopivaa matkaa pitkälle seuraavaan vuoteen saakka. Rantapallon sivuilla on myös kätevä lentohaku hintojen vertailua varten.

Rantapallon sosiaalisen median kanavissa on Facebookissa, Instagramissa ja Tiktokissa kymmenien tuhansien seuraajien yleisö. Lisäksi Rantapallon äkkilähdöt -tilillä on Facebookissa yli 120 000 seuraajaa. Kuukausittain tavoitamme somessa noin miljoona käyttäjää. Sometilejä seuraamalla bongaat parhaat käsin poimitut matkatarjoukset sekä vinkit kohteisiin, joita suomalaiset rakastavat.


Suomen Videoviestintä SVV on esitystekniikan kansainvälinen ammattilainen palveluksessasi! Vuonna 1997 perustettu yhtiö työllistää yli 20 esitystekniikan ammattilaista. Kokenut henkilöstömme hoitaa tapahtumat ammattimaisesti ja luotettavasti. Otamme vastuun tarjoamastamme esitystekniikasta ja takaamme korkealaatuiset palvelut tilanteessa kuin tilanteessa.

Toteutamme vuosittain AV tekniikan satoihin tapahtumiin vuodessa: messuille, seminaareihin, kansainvälisiin kongresseihin, viihdetapahtumiin ja televisiotuotantoihin. Ammattitaitoamme on varmistaa, että tapahtumasi sisältö herää eloon vieraille näkyvänä, kuuluvana ja tunteita herättävänä kokonaisuutena. Vuonna 1997 perustettu yhtiö työllistää n 30 esitystekniikan ammattilaista. Helsingin Messukeskuksen tytäryhtiönä tunnemme tapahtumatekniikan kuin omat taskumme ja autamme sinua hyödyntämään esitystekniikkaa sekä messuosastoihin että isoihin tapahtumakokonaisuuksiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Huippulaatuista ääntä, mukaansatempaavaa kuvaa, näyttäviä valaistustoteutuksia ja vaikuttavia rakenteita. Striimauksia ja simultaanitulkkausta. Ammattitaitoa, joka syntyy tapahtumateollisuuden ytimessä.

Osaamisemme keskiössä ovat kansainväliset kongressit & konferenssit, messutapahtumat, seminaarit sekä viihdetapahtumat kuten gaalat ja vuosijuhlat. Pienemmät tilaisuudet hoidamme samalla ammattitaidolla ja sitoutuneisuudella kuin isommatkin toteutukset.


Perinteikäs matkanjärjestäjä Tjäreborg on toiminut Suomessa jo vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgilta voi varata matkapaketteja tuttuihin lomakohteisiin Välimerellä ja Kanariansaarilla sekä kaukolomia eri puolille maailmaa. Lisäksi valikoimassa on kaupunkilomia, risteilylomia ja erilaisia aktiivilomia. Tjäreborgin omia konseptihotelleja ovat aikuiseen makuun suunniteltu Sunprime Hotels sekä perhehotellit Sunwing Family Resorts ja Ocean Beach Club, joissa myös maskotit Lollo & Bernie ovat mukana lomariemussa. Tjäreborg on osa Pohjoismaista Nordic Leisure Travel Group -konsernia, ja samaan konserniin kuuluu myös lentoyhtiö Sunclass Airlines.

Pronssi-kumppanit

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut edistää matkailualan liiketoimintaa mahdollistamalla tuloksellisia kohtaamisia kasvokkain alan toimijoille, yrityksille ja asiakkaille. Tapahtuma käynnistyy kansainvälisellä ostotapahtumalla, Matka Workshop Day -päivällä, jossa yli 240 myyjäyritystä ja yli 250 ostajaa kohtaavat ennakkoon sovituissa tapaamisissa.

Matkamessut on yhdessä toimialan kanssa mukana vaikuttamassa matkailualan tulevaisuuteen, mahdollistamassa liiketoimintojen kehittymisen ja hiomassa uusia, innovatiivisia ratkaisuja. Tapahtuma on osoittanut paikkansa myös digitalisaation kiihtyvän tahdin keskellä, kun aidot kohtaamiset ovat aikaisempaakin merkityksellisimpiä ja tuloksellisempia.

Matkamessuilla esittäytyy vuosittain noin 1 000 matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja matkailualan palveluyritystä yli 70 maasta. Noin 50 000 kuluttajaa ja lähes 20 000 matkailualan ammattilaista kokoontuvat Messukeskukseen ja nostavat matkakuumetta tammikuisessa Helsingissä. Viisipäiväisen tapahtuman kaksi ensimmäistä päivää ovat avoinna vain ammattilaisille ja medialle.

Inspiroidu mahdollisuuksista | Kasva ja kehity | Kohtaa koko maailma
Matka Workshop Day ke 14.1. | Matka Trade Day to 15.1. | Yleisölle pe-su 16.–18.1.2026


Scandic-hotellit Suomessa ovat osa Scandic Hotel Groupia, Pohjoismaiden suurinta hotelliyritystä, jolla on toiminnassa tai kehitteillä lähes 280 hotellia ja noin 58 000 hotellihuonetta. Suomessa Scandic operoi 62 hotellia Helsingistä Rovaniemelle Scandic- sekä Scandic Signature -tuotemerkeillä sekä kansainvälisiä brändejä Hilton Hotels & Resort, Holiday Inn, Crowne Plaza ja Hotel Indigo. Scandic on kestävän kehityksen edelläkävijä, joka integroi vastuullisuuden kaikkiin toimintoihinsa.


The Spanish Tourist Office in Helsinki represents Turespaña, the public institution under the Spanish Government responsible for promoting Spain as a tourist destination abroad. As one of the 33 offices managed by Turespaña, the office’s primary mission is to cooperate with Finnish partners and stakeholders to ensure that Spain is the most desired tourist destination in Finland.

The office aims to foster connections between Finnish companies and Spanish travel businesses, agencies, and public institutions at the local and regional levels. It is also committed to providing Finnish travelers with up-to-date information and guidance on travel to Spain, including entry requirements, cultural events, and other pertinent details. Through its collaborations with local media outlets and influencers, the office aims to promote Spain’s diverse tourist offerings and highlight the unique experiences available to travelers.